Vallilasta Losiin
Kaikki alkoi siitä, kun epähuomiossa olin buukannut kesän ja
syksyn 2017 täyteen matkoja. Omaksi puolustuksekseni on sanottava, että vain
yksi niistä oli lomamatka. Kävin Istanbulissa makaamassa 40-vuotissynttäreitäni
hienostohotellin poreammeessa. Kirjoitin viisi päivää listoja siitä mitä olen elämässäni
tehnyt ja mitä tulevaisuudessa haluaisin tehdä. Noustuani istanbulilaisen
hotellihuoneen poreammeesta lensin Venetsiaan katsomaan biennaalia, kävin sillä
matkalla myös elämäni ensimmäisen kerran Roomassa. Köpenhaminaan lensin
osallistuakseni kansainväliseen museokonferenssiin, joka pidettiin kylläkin Ruotsin
puolella Helsingborgissa, mutta halusimme kollegani kanssa käydä Louisianassa.
Se on yksi ihanimmista museoista maailmassa. Sitä reissua ennen olin pari
viikkoa residenssissä Pietarissa kirjoittamassa kirjaani, ja syksyllä uudelleen
Pietarin hlbtiq-leffafestareilla puhumassa Tom of Finland elokuvan yhteydessä
suomalaisesta nahkahomoudesta. Amsterdamissa kävin eurooppalaisten homofettarijärjestöjen
vuosikokouksessa ja Tallinnassa pohjoismaisten homofettarijärjestön
vuosikokouksessa.
Ja missä kaikkialla muualla kävinkään? En muista.
Järjettömän ja tilin tyhjentävän matkailun päätteeksi
vannoin pyhästi, että vuosi 2018 tulee olemaan henkilökohtainen rajat kiinni
-vuoteni. Mihinkään en matkustaisi. Paitsi, että tammi- ja helmikuun olisin
taiteilijaresidenssissä Koneen säätiön Saaren kartanolla Mynämäellä. Mutta sen
jälkeen olisin kiltisti kotona Helsingissä, Vallilassa. Ja kevään tullen pyöräilisin
keskuspuiston läpi siirtolapuutarhapalstalleni Meilahteen ja maan kääntämisen
lomassa kävisin Merimelojien majalta pulskahtamassa veteen ja sitten punttiksen
kautta takaisin kotiin tekemään palak paneeria itse kasvatetusta pinaatista.
Aamen.
Helmikuun alussa kipuillessani kirjoittamisen kanssa
Mynämäellä kilahti sähköpostiin viesti Tom of Finland foundationin
puheenjohtajalta Durkilta: minulle olisi paikka Tom of Finland Foundationin
talolla Los Angelesissa kahdeksi tai kolmeksi kuukaudeksi helmikuun lopulta
alkaen. Whaaaat?
Täysin syytön en tähän viestiin ollut. Olin jutellut puoli
vuotta aiemmin Durkin kanssa ja kertoessani kirjaprojektistani hän sanoi, että
minun pitäisi joskus tulla heille residenssiin. Olin sitten hakenut ja saanut
kulttuurirahastolta matka-apurahan ko. residenssiin, laittanut siitä viestin
joskus marraskuussa Durkille ja unohtanut koko asian. Tai minulla oli jossain
takaraivossa jyskyttämässä tietoisuus, että minulla olisi matka-apuraha, joka
pitäisi parin vuoden kuluessa käyttää, mutta en ollut ajatellut, että asia tulisi
eteen näin nopeasti.
Viestin saatuani pyörin Koneen säätiön Saaren kartanon
residenssihuoneessani ympyrää ja yritin kuumeisesti päättää, että mitä minä
tekisin. Siitä on tasan kuukausi. Nyt istun lentokoneessa ja kahden tunnin
päästä kone laskeutuu Los Angelesiin. Helsinkiin palaan vasta 15.5. Edelleen
tavoitteena on, että heti kun pääsen toukokuiseen Helsinkiini, pyöräilen
kasvimaalle ja käyn melomassa ja elän seesteistä elämää. Mutta sitä ennen
vietän riemukasta nahkahomoaikaa Tom of Finland Foudationilla. Tarkoitus on
myös saattaa seuraava kirjani ensimmäiseen lopulliseen muotoonsa.
Seuraa blogia, niin näet miten tässä käy.
Iiiiiiiiik, suikkasit blogin!
VastaaPoistaParas verbi kaikkeen
Poista