Vallilasta Losiin

Kaikki alkoi siitä, kun epähuomiossa olin buukannut kesän ja syksyn 2017 täyteen matkoja. Omaksi puolustuksekseni on sanottava, että vain yksi niistä oli lomamatka. Kävin Istanbulissa makaamassa 40-vuotissynttäreitäni hienostohotellin poreammeessa. Kirjoitin viisi päivää listoja siitä mitä olen elämässäni tehnyt ja mitä tulevaisuudessa haluaisin tehdä. Noustuani istanbulilaisen hotellihuoneen poreammeesta lensin Venetsiaan katsomaan biennaalia, kävin sillä matkalla myös elämäni ensimmäisen kerran Roomassa. Köpenhaminaan lensin osallistuakseni kansainväliseen museokonferenssiin, joka pidettiin kylläkin Ruotsin puolella Helsingborgissa, mutta halusimme kollegani kanssa käydä Louisianassa. Se on yksi ihanimmista museoista maailmassa. Sitä reissua ennen olin pari viikkoa residenssissä Pietarissa kirjoittamassa kirjaani, ja syksyllä uudelleen Pietarin hlbtiq-leffafestareilla puhumassa Tom of Finland elokuvan yhteydessä suomalaisesta nahkahomoudesta. Amsterdamissa kävin eurooppalaisten homofettarijärjestöjen vuosikokouksessa ja Tallinnassa pohjoismaisten homofettarijärjestön vuosikokouksessa.

Ja missä kaikkialla muualla kävinkään? En muista.

Järjettömän ja tilin tyhjentävän matkailun päätteeksi vannoin pyhästi, että vuosi 2018 tulee olemaan henkilökohtainen rajat kiinni -vuoteni. Mihinkään en matkustaisi. Paitsi, että tammi- ja helmikuun olisin taiteilijaresidenssissä Koneen säätiön Saaren kartanolla Mynämäellä. Mutta sen jälkeen olisin kiltisti kotona Helsingissä, Vallilassa. Ja kevään tullen pyöräilisin keskuspuiston läpi siirtolapuutarhapalstalleni Meilahteen ja maan kääntämisen lomassa kävisin Merimelojien majalta pulskahtamassa veteen ja sitten punttiksen kautta takaisin kotiin tekemään palak paneeria itse kasvatetusta pinaatista. Aamen.

Helmikuun alussa kipuillessani kirjoittamisen kanssa Mynämäellä kilahti sähköpostiin viesti Tom of Finland foundationin puheenjohtajalta Durkilta: minulle olisi paikka Tom of Finland Foundationin talolla Los Angelesissa kahdeksi tai kolmeksi kuukaudeksi helmikuun lopulta alkaen. Whaaaat?

Täysin syytön en tähän viestiin ollut. Olin jutellut puoli vuotta aiemmin Durkin kanssa ja kertoessani kirjaprojektistani hän sanoi, että minun pitäisi joskus tulla heille residenssiin. Olin sitten hakenut ja saanut kulttuurirahastolta matka-apurahan ko. residenssiin, laittanut siitä viestin joskus marraskuussa Durkille ja unohtanut koko asian. Tai minulla oli jossain takaraivossa jyskyttämässä tietoisuus, että minulla olisi matka-apuraha, joka pitäisi parin vuoden kuluessa käyttää, mutta en ollut ajatellut, että asia tulisi eteen näin nopeasti.

Viestin saatuani pyörin Koneen säätiön Saaren kartanon residenssihuoneessani ympyrää ja yritin kuumeisesti päättää, että mitä minä tekisin. Siitä on tasan kuukausi. Nyt istun lentokoneessa ja kahden tunnin päästä kone laskeutuu Los Angelesiin. Helsinkiin palaan vasta 15.5. Edelleen tavoitteena on, että heti kun pääsen toukokuiseen Helsinkiini, pyöräilen kasvimaalle ja käyn melomassa ja elän seesteistä elämää. Mutta sitä ennen vietän riemukasta nahkahomoaikaa Tom of Finland Foudationilla. Tarkoitus on myös saattaa seuraava kirjani ensimmäiseen lopulliseen muotoonsa.

Seuraa blogia, niin näet miten tässä käy.